maanantai 10. maaliskuuta 2014

Unloved

Pentuja katsomaan + uusia kuvia

Nyt sovittiin sitten kasvattajan kanssa, että keskiviikkona mennään katsomaan uutta perheenjäsentä ensimmäistä kertaa! Toivotaan, että olisi niin sanotusti "rakkautta ensi silmäyksellä". Ei sitä koskaan tiedä kylläkään. Nöpön kanssa tapahtui niin, että Nöpö eli Ciasman Äkkijyrkkä oli viimeinen pentueesta ja rakastuin siihen oitis. Valinnanvaraa ei siis ollut, mutta ei se haitannut!
Kysyin kasvattajalta luvan, että saan ottaa pennuista videota ja kuvia! Joten keskiviikko-torstai aikana tulee luultavemmin niitä sitten. :)

Kasvattaja antoi taas kuvia tänään ja olin niin iloinen, koska minulla oli alkamassa silloin juuri äidinkielen essee koe. Jännitin hirveästi, mutta kuvat lievittivät jännitystä paljon! Se rentoutti. Kasvattaja kertoi, että pennut kävelevät jo ja kovasti on meno päällä. Keskiviikkona näämme sitten mimmonen on vauhti näillä kavereilla!

Tää on mun mielestä ylisöpö kuva (kuten kyllä toi alempikin), kun tuo söpöläinen yrittää jotain tuolla sanoa. Nää kuvat on aivan mahtavia ja sulosia, ettei tosikaan! 

Tääkin on aivan ihana kuva, kun tuo taaimmainen yrittää edelleen jotain puhua <3.




★ Koirapuistoilupäivä ja valokuvia ★

Käytiin taas tänäänkin koirapuistossa ja ihan kiva, että mentiinkin. Siellä oli monta koiraa meidän mennessä sinne.

Harjoiteltiin taas ennen puistoon menoa vierellä kävelyä ja keskittymistä. Ja jo koirapuistoon ajellessa autolla harjoiteltiin autossa hiljaa olemista. Meillä, kun sattuu olemaan sellainen ongelma, että autossa aina innostutaan niin paljon, että vinkuminen on korvia vihlovaa... Eilen meni jo hieman paremmin, kun tänään meni jo taas paremmin! Hyvä tästä tulee pikkuhiljaa. :) Ihan positiivinen fiilis asiasta ja uskon, että saadaan autovinkuminen/auto-innostuineisuus opetettua pois pennun tulemiseen mennessä!

Koirapuistoon mentiinkin melko nopeasti, koska Nöpö tajusi, että vetämällä vaihtuu suunta aivan toisaalle. Sitten mentiinkin melko vierellä koirapuiston portilla ja sitten saikin luvan juosta minkä jaloistaan pääsi.


Tämän koirulin kanssa Nöpö meni peräkanaa vuorotellen jahdaten ja vuorotellen jahdattavana. Oli suunnilleen saman kokoinen, kun Nöpökin, joten oli hyvä juoksukaveri!



Tämä hassu oli käpyjen perään! :)



Tämä suloisuus oli suunnilleen saman kokoinen, kun Nöpökin. Ei oikeen jaksanut juosta tuon meijän vouhottajan perässä ja mielummin oli ihmisten seurassa rapsutettavana. :)


Välillä tuli pikkuselle janokin, kun niin kovaa vouhotti menemään!


Juoksentelu kuvia... Hirveen liukasta tuolla kyllä oli, mutta onneksi Nöpö osas varoa noita lätäkköjäitä hyvin.


"Äitii... Oon ihan märkä, joko mennään kotiin?"



"Miks mun pitää kattoo sua?"


Välillä piti leikkiä isännänkin kanssa. :)


Näin märkää puistossa oli... Hieman inhottavaa, mutta kyllä sen kesti. Nöpöä se ei näyttänyt haittaavan lainkaan. Hieman hitaammin piti juosta, mutta eipä se mitään. :) Ilma oli lämmin, mutta märkä... Voikun ne keväiset ilmat jo tulis. Lupaan itelleni mennä heti taas kuvaamaan tonne ulos, kun keväinen ja aurinkoinen sää yllättää! Opettelin tota kameranikin käyttöä hieman, jotta tulis hieman parempia kuvia, sen näkee sitten seuraavissa kuvissa.


Sitten piti ottaa poseerausasento, mutta ei se hyvä ole. :D Märkänä ollaan ja kaulapanta kaulassa, mutta harjoittelua harjoittelua. Ihan täysin en edes asentoa tiedäkkään miten se suomenlapinkoiralla pitäisi olla. Häntä ainakin pitäisi vissiin olla selän päällä... Nöpö oli tässä vaiheessa jo niin väsynyt, ettei häntäkään enää pysynyt selän päällä. Voi toista. <3





Sitten piti vähän poseerata äitille vielä kotiin tultaessa. Hienostihan se menikin! :) Märkiä oltiin!


Sitten väsyttikin ihan hirveästi, niin piti mennä nukkumaan oman rakkaan verhon taakse. :) Päivä oli siis mukava ja harjoittelua tuli tehtyä. 

★ Autossa vinkuminen on vähentynyt huomattavasti.
★ Remmissä vetäminen toisen koiran tullessa vastaan vähentynyt huomattavasti
★ Kävelee vierellä jo hienosti! 
★ Saan katseen häiritsevässäkin tilanteessa yleensä.
★ Overall hieno päivä! Parannettavaa tietysti kaikessa aina on, mutta ollaan päästy jo pitkälle!
Hyvä fiilis :)




sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Koirapuistoiltiin

Käytiin Nöpön kanssa koirapuistossa tänään päivällä siinä toivossa, että saataisiin vähän taas koulutettua Nöpöä sellaisessa tilanteessa missä on häiriötekijöitä.
Suunnitelma onnistui! Koirapuistossa oli pienellä puolella kaksi koiraa (mix pentu ja pikkukoira).

Ensiksi harjoiteltiin vierellä kävelemistä koirapuiston ulkopuolella ja ohitse, että saataisiin keskittyminen siihen mitä tehdään. (Nöpöllä siis huono tapa, jos toinen koira tulee vastaan, niin Nöpö tulee kuuroksi...) Harjoittelu meni hyvin ja onnistuneesti. Lopussa Nöpö oli jo melkein rentoutunut vaikka näki koirat puistossa ja nekin tuijotti takaisin. Monta kertaa jouduttiin kyllä ottamaan uudestaan, mutta päästiin, kuin päästiinkin koirapuiston portille ilman vetämistä ja sitä "kuuroutumista". Kutsun tätä kohellusta "moodiksi". Heh.
Palkitseminen onnistui kesken harjoittelun nameilla ja lopuksi iso palkinto oli se, että pääsi koheltamaan ja juoksemaan koirapuistoon.

Pienten puolella olevat pyysivät, että tultaisiin Nöpön kanssa sinne, koska pentu oli vielä liian pieni menemään isolle puolelle, joten oltiin hetken aikaa pienten puolella leikkimässä pennun kanssa. Nöpö toimi pennun kanssa hienosti, vaikka välillä piti muistuttaa, että kyseessä tosiaan oli pentu. Rauhoitu ja Älä huuva käskyjä piti pariin otteeseen sanoa ja hyvin Nöpö niitä uskoikin.

Pian sen jälkeen isompien puolelle tuli vähän Nöpöä isompi koira, jolla oli pitkät jalat. Nöpö ja toinen koira juoksivat aidan vierusta lujaa edes takaisin. Pentu lähti pienten puolelta, joten menimme isompien puolelle, jotta Nöpö saisi veroisensa juoksijan kaverikseen. (Pentu siis pelkäsi hieman Nöpöä, koska oli ensimmäistä kertaa koirapuistossa ja vielä niin nuori, hyvin meni loppuajasta silti!) Isompien puolella Nöpö juoksenteli isomman koiran kanssa pitkään ja vuorotellen jahdaten ja jahdattavana. Otin myös videota Nöpön ja vaalean koirulin juoksentelusta ja leikkimisestä :) Se on tässä lopussa. Kotiin tultaessa Nöpö oli rättiväsynyt. Ensin ruokakupille ja vesikupille juomaan ja sitten nukkumaan... Nukkumatti tuli ajoissa kylään!  →







perjantai 7. maaliskuuta 2014

Päivityksiä

Tein tuonne yläpalkkiin uuden osion nimeltä Pentuset. Sinne tulee joka viikko uudet kuvat (useimmiten keskiviikkosin) pennuista. Joku niistä pennuista tulee siis meille asustamaan sitten kun ikää on tarpeeksi. ^^

Siellä on nyt laitettuna ensimmäisen ja toisen viikon kuvat. Ensi viikolla tulee kolmannen viikon kuvat. Ja ensi viikolla pääsen varmaan katsomaankin jo pentua, että otan oman kameran varmaan mukaan, jos kasvattaja antaa luvan kuvata pentuja. :) Videotakin ajattelin ottaa, jos kasvattaja siihen suostuu.

Kuvat ovat siis kasvattajan ottamia tähän mennessä ainakin ja olen saanut luvan laittaa niitä tänne! :) Kiitos siitä!

Jännittäviä aikoja siis eletään, joten stay tuned ja sillai ^^




torstai 6. maaliskuuta 2014

PENTUJA

Jotain jännittävää tässä on ollut jo jonkin aikaa, mutta siitä en hirveästi blogissani ole puhunut. Nyt on aika ilmoittaa tästä ilouutisesta! Meille on tulossa tässä piakkoin Suomenlapinkoira pentu Nöpöttimen kaveriksi! Olen tästä asiasita erityisen erityisen innoissani ja sain kasvattajalta nyt luvan laittaa kuvia pennuista ja kertoa heidän nimensä. :)
Vielä en tiedä, kuka näistä pennuista meille tulee, mutta hartain toiveeni olisi, että joku näistä tytöistä!
Tässä kuvia.

1. viikko ja 2. viikko

Qukka-tyttö:
1. viikko




2. viikko



Quningatar-tyttö:
1. viikko



2. viikko




Qumina-tyttö:
1. viikko



2. viikko




Qulta-poika:
1. viikko



2. viikko



Qummitus-poika:
1. viikko



2. viikko



Ulkoasuremontin tynkää

Elikkä Emppu tassujenkertomaa.blogspot.fi teki mulle uuden bannerin, koska edellinen, jonka tein itse alko ärsyttää silmää, koska se oli liian tumma blogiini. Halusin haaleamman sävyisen ja hienommin tehdyn ja Emppu siinä onnistui mainiosti! Nyt blogini näyttää siltä, kun haluan! :)

Kysymys: Mitä mieltä olette tästä fontista? Itse en oikein osaa sanoa rakastanko sitä vaiko en. Onko se vaikea lukuinen? Onko se liian pieni? Mitä mieltä olette? Kommentoikaa tuonne alas ihmeessä, niin tiedän sitten vaihtaako sitä vai ei. :) 

Laitoin taas uuden videon youtube-kanavalleni. Ihan vain tällainen random video, kun Nöpö on hassu oma itsensä. Sitä selvästi kutittaa, kun karvanlähtöaika on meneillään.