perjantai 10. huhtikuuta 2015

Aikaa on vierähtänyt...

...Siitä kun viimeksi kirjotin tännekkään yhtään mitään. Anteeksi siitä. Mun ja koirien elämässä on tapahtunut paljon muutoksia sitten viime kirjoituksen. Esimerkiksi... Minun parisuhteen loppu ja uuden alku, kaksi muuttoa, Kiran ensimmäiset juoksut, Nöpön painonpudotus on onnistunut ja minun elämäni ongelmat ovat tulleet vastaan tässä viimeisen vuoden aikana. Nyt olen päättänyt taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja keskittyä tähän blogin kirjoittamiseen ja koiriin 100%:sesti. Omat ongelma oli saatava ensin pois päiväjärjestyksestä, että olisin tänne blogiin jaksanut kirjokttaa. Ajattelin, että saan taas elämäni radalleen tekemällä niitä asioita mistä oikeasti välitän (eli koirista) ja tekemällä tuttuja ja tärkeitä asioita heidän kanssaan. 

Aloitin siis ihan uuden sivun elämässäni (pikkuhiljaa) ja aloin keskittymään ensinnäkin Kiran hihnakäyttäytymisee ja haukkumiseen. Lenkillä minulla on nameja aina mukana, että saan keskitettyä Kiran mielenkiinnon namiin, kun sitä alkaa ns. haukututtamaan. Kyllä se jo on tuottanut tulosta jo jonkin verran, mutta hiljaa hyvä tulee. 

Olisiko teillä hyviä vinkkejä siihen haukkumisen vähentämiseen? Kira siis haukkuu käytännössä kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta eikä sitä saa melkein ollekaan loppumaan, muutakun keskittämällä sen mielenkiinnon johonkin paljon kiinnostavampaan juttuun, esim. temputtamiseen...

Nöpö lenkillä

Niko ja Nöpsä... Niko harjoittelee Nöpöllä koiran hallintaa ja temputtamista.

Kira haistelee...

"Elä vedä!"

kiitos kun jaksoitte lueskella ja toivon että joku jaksaisi miun höpinöitä jatkossakin lukea, vaikka itseni takiahan tätä kaikilta osin teen. 

torstai 17. heinäkuuta 2014

Hampaat tippuu suusta...!

Kiralla on nyt jo jonkin aikaa tippuillut maitohampaita suusta ja hyvinhän ne on irtoillutkin. Tuossa muutama päivä sitten mietiskelin itsekseni, että harmi kun ei olla saatu ns. "kiinni" yhtään hammasta kun tyttö joko nielee ne tai ne tippuu jonnekin ulos.

Noh... Nyt eilen kun leikittiin sukan kanssa vetoleikkiä ni kas kummaa kun sieltä putkahti yhtäkkiä joku valkoinen oikeen nätissä kaaressa lattialle. Katoin ni jaaha, pikkuruinen söpö hammas oli toiselta pudonnut leikin melskeessä. Vähän tuli vertakin, mutta Nöpö onneksi pelasti ja nuoli toisen suun puhtaaksi. :)


Nöpökin halusi päästä blogiin vähän näyttäytymään :3












Tossa toi hammas nyt on, aijon säästää sen :) Pikkunen hampi <3

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

RallyToko on meidän laji!


Viime torstaina meillä oli Nöpön kanssa viimeinen kerta rallytoko kurssia, joten se tarkoittaa siis sitä, että meillä oli leikkimielinen rallytoko rata tehtävänä. Vaikka jouduttiinkin viimeisenä radalle, niin Nöpö jaksoi yllättävän hyvin koko radan alusta loppuun! Ötökät kiusas minuu koko matkan, mutta yritin olla välittämättä.

Nöpö ei itseasiassa tehnyt ainuttakaan virhettä itse, vaan minä tein muutaman väärän liikahduksen, joten Nöpö tulkitsi ne väärin. Yhden kunnon virheen teimme ja unohdin, että kyltin voi uusia jos haluaa, joten siitä olisi tullut muutama virhepistettä jos aito tilanne olisi ollut. Muuten meni todella hienosti ja en voisi ylpeämpi olla Nöpöstä! Toivon pääseväni Nöpön kanssa viralliseen rallytoko kisaan vielä jossain vaiheessa, jotta pääsisin näyttämään mihin me pystymme! :)

Alla video kyseisestä harjoitusradasta:






Kommentit ovat TODELLA tervetulleita, jotta voisitte sanoa mikä meni pieleen, mitä en itse huomannut vielä. Pujottelun jälkeen olin kääntymässä heti oikealle, joten pieni harha-askel minulta siihen tuli, mutta korjasin sen nopeasti. Onko se suuri virhe ALO-luokassa? Joissain kylteissä myös seisoin hieman pidempää, koska sain jonkun aivopierun ja unohdin totaalisesti mistä suunnasta tulin ja mihin olin menossa, onko sekin suuri virhe? Myös namin antaminen oli välillä hieman tuskaisen vaikeaa ja tuntui, että siihen meni ikuisuus. Joten tämän sanottuani, RAKENTAVAA KRITIIKKÄ KIITOS JA JOS ONNISTUIMME, NIIN MISSÄ JA MITEN? :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Nöpön 5-vuotis syntymäpäivä


Ensimmäinen kuva Nöpöstä. :)
Vanhempi koirani Nöpö täytti tänään jo 5-vuotta! Niin nopeesti se aika vaan kuluu. Vastahan mie sain tuon pienen karvapallon itelleni ja itkin ilosta, kun iltamyöhään sitä mulle kannettiin. Nimen antaminenkin meni niin helposti, että äitini oli koiraa hakiessa jo päättänyt, että se on Nöpö, kun minä kotona kihlatulleni olin sanonut, että se on sitten Nöpö. Hassu sattuma, että molemmat oli valinneet saman nimen, joten Nöpöhän siitä sitten tuli. :) Valitsin tähän hieman kuvia Nöpöstä, mitä tuli mieleen. Kiva muistella tällasia nyt 5 vuoden kunniaksi! 



Seuraavana päivänä otettu kuva, kun Nöpö tuli meille :)

Voi toista, niin isot korvat, että näyttää ihan Saksanpaimenkoiralta :P





Veneileminen on yksi Nöpön lempipuuhista! 




Vaikka vähän tuuleekiin...


Nöpön ensimmäinen kunnon pesu! vuonna 2012

Muuttopäivä! v. 2013

Edellisestä kodista v. 2013

Joskus sitä nukutti tosi paljon :D

Temppukoira!


Nää on näitä perus Nöpön asentoja valokuvissa :D v. 2010

Joskus ne kuvat ei vaan onnistu, vaikka kuinka hymyilis. :P v. 2010

Nöpön ensimmäiset mätsärit! Sai punaisen :) v. 2014


Kieltä kameralle!

Nöpön eka kunnon näyttely, sai EH AVK2 v. 2014

Käytiin myös siskolla moikkaamassa koirakavereita aina välillä. Tämä kuva vuodelta 2010

ilmeillen v. 2010


Nallen kanssa poseerausta v. 2010

Käytiin myös reissussa välillä! v. 2010




v. 2010

Vinossa, mutta en jaksa kääntää. v. 2010

Minä ja Nöpö v. 2010

Siskon luokse oltiin tässä menossa, vähän häikäisi niin piti laittaa aurinkolasit päähän. v. 2010


Nöpö oli kisujen kanssa hyvää pataa! v. 2010





Mielestäni hauskin kuva mitä oon Nöpöstä saanut ikinä! :D v. 2010




Hyvää joulua kortti vuodelta 2010


Joulu 2010 piti viettää iloisesti!! :) 

Joulu 2010

höhöhöö v. 2011

Mökilläkin käytiin! v. 2011 kesä


 

Sitten käytiin myös koirasaaressa Helsingissä kesällä v. 2012


v. 2012 koirasaari

Hassuttelua vanhassa kodissa v. 2012

Syksy 2013

Meidän Nöpö RAKASTAA saunomista <3



Sitten aloitettiin rallytoko! (c) Featherfox

(c) Featherfox
Nöpö v. 2013 syksystä 

Siinä sisarukset, OIKEIN HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ kaikille Nöpön sisaruksille. :) Nöpö vasemmalla kolmikosta :) <3